Jonin Lonely Planetista katsoma ankkaravintola oli hotellin toisessa päässä. Meidät ohjattiin pöytään ja katselemaan menua. Tilauksena pienen sähellyksen jälkeen kerran puolikas ankka ja kaksi kertaa riisi, olut ja joku lettusysteemi. Ensin pöytään tuotiin olut. Okei, helppoa. Sitten tuotiin pikku kulhossa sipulisuikaleita ja joku soijan tapainen kastike. Jaahas. Suht pitkän ajan kuluttua tuli kaksi sämpylää ja teepannu. Okei. Kovasti ympärille katsellen yritimme saada selville näiden oikean nauttimisjärjestyksen. Ei apua kanssasyöjistä. Ympärillä oli koko ajan touhua: kokit toivat kärryillä kokonaisia ankkoja ja leikkasivat niistä paloja lautasille. Ja kohta saapui puolikas Aku meidän pöydän viereen. Kokki kysyi jotain, ja mie vastasin jotain. Saimme kaksi pikkulautasellista ankanpaloja ja kolmannella lautasella oli joku erillinen lihanpala ja ankan puolikas pää. Jaahas. Riisiä odotellessamme opettelin syömään puikoilla, joka ei loppujen lopuksi ollutkaan vaikeata. Hankalaa tosin näin Tuohikottilaisjuntille, mutta ei ylitsepääsemätöntä. Joni vakoili naapuripöydästä lettujen funktion: lerpake vasempaan käteen ja siihen kasaamaan täytettä. Sipulia ja ankkaa dipattuna kastikkeessa. Koko jutska kääräistiin nippuun ja syötiin käsin. Tällä välillä riisi saapui pöytään.

Ankka Pekingin tapaan oli ihan ok. Ei todellakaan pahaa, mutta jännän makuista. Mausteet olivat perus laitosruokaan tottuneelle uusia. Erillisen lihanpalan ja ankan pään tarkoitus jäi epäselväksi (Joni söi ensinmainitun, toisesta ei ollut kiistaa). Ai niin, yhdessä vaiheessa pöytään tuli soppakulho, jossa oli jotain lientä. Koko komeuden hinnaksi tuli 13.8€.

Nyt kun "maalaistollo" (=mie) on todella uusissa kulttuureissa, on tapojen huomioiminen tärkeässä osassa. Esim. junassa mongolialaisystävämme heittivät vodkapullon ensimmäisen shotin hytin ovesta ulos! Jessus! Mutta tämä oli jonkun jumalan kunniaksi. Syömäpuikkojen kanssa pitää olla varovainen. Puikoilla ei saa esim. rummutella ja erityisen loukkaavaa on tökätä ne riisiannokseen pystyyn. Tällä toivot isännälle kuolemaa.

Ankkaravintolasta lähdettyämme kävimme hakemassa viereisestä supermarketista evästä. Joni tuossa äsken huuteli, notta pitäis kaupungille lähteä, mutta Nukku-Matti iski väliin. Pitää katsoa, josko tuo tuosta vielä tokenee.

Kiinalaiset kansana verrattuna matkalla paljon nähtyihin venäläisiin, ovat aivan eri planeetalta. Erittäin hyvä esimerkki oli meidän Irkutsk-Peking -junan toinen vaunuisäntä. Jossain vaiheessa pelatessamme Yatsya (erät miulle nyt 10-7?), käveli tämä ko. heppu ohitse. Hän kurkkasi hyttiin nähtyään nopat ja tuli viereen istumaan ja katselemaan meidän peliä. Mitäänhän hän ei pelistä ymmärtänyt ja molemminpuoleinen kommunikointikin ei tuottanut tulosta, mutta hengessä ukko oli mukana. Hurrasi hyville heitoille jne.! Myöhemmässsä vaiheessa Jonin kissa- ja tiikeritatuoinnit herättivät huomiota. Hassu mies, meillä ei ollut montaakaan yhteistä sanaa, mutta juttuun tultiin hyvin. Juuri ennen Pekingiin saapumista hän huuteli hytistänsä "Finlandia, finlandia!". Hän halusi saada suomalaisia kolikoita. Niitä meillä ei ollut antaa, mutta annoin hänelle hyvin mielin viiden euron setelin.

Niin ne venäläiset... Kovin äksynoloista kansaa, ymmärtämöntä ja kovaäänistä. Siinä ensivaikutelma. Pariin mukavaankin törmättiin, mutta enemmistö mustamaalaa koko kansan...harmi.

Joni nukkuu edelleen. Peking kuittaa...