Ei aivan, mutta ei paljoa puutu. Saapuessamme maanantaina Guiliniin, oli paikallinen keli arvaamattoman viileä. Lämpötilan kiikkuessa ehkä juuri ja juuri +10 asteen tienoilla, lisäsi vesisade oman mausteensa tropiikin etsijöiden mielialaan. Heti välittömästi kipaisimme automaatille nostamaan rahaa ja heti perään menimme rautatieasemalle yrittämään junalippujen ostoa välille Guilin-Hanoi. Tämä ei sitten onnistunutkaan, koska liput tulivan myyntiin vasta kuun alussa. Ja silloin me olisimme Yangshoussa...voi voi. Piti turvautua CITSin palveluihin (Kiinan turismivirasto?). Jätettyämme yhteensä 1000 yuania esimaksua ja saatuamme kuitin hyppäsimme 15 yuanin bussiin kohti Yangshouta. Bussimatka toi mieleen "perheyrityksen": isukki ohjasi meidät bussiin, isoveli ajoi ja pikkuveli vahti ovella mahdollisia kyydin tarvitsijoita. Luulimme, että pääsisimme reippaasti reilun 60 kilometrin matkan, mutta tilanne oli aivan toinen. Guilinin seuduilla bussi mateli risteyksestä toiseen oven ollessa auki, "pikkuveljen" huudellessa pysäkeillä oleville ihmisille määränpäätämme. Muutama tulikin kyytiin, mutta ehkä sitten kaupunginliikennelaitos jäi ilman näitä asiakkaita, emme päässeet aivan kiinni siihen systeemiin...

(Lisäys 3.3.):

Tuo bussihommahan meni niin, että Guilinin ja Yangshoun (ja muiden kaupunkien) välillä kulkee lukemattomia pikkubusseja. Kilpailun ollessa kova, on asiakkaita haalittava. Paluumatkalla hyppäsimme tien varrelta 10 yuanin bussiin, joka teki kolme u-käännöstä kaupungin sunntaa ja takaisin vain etsiäkseen lisää asiakkaita. Eli pääsimme kiinni systeemiin...

Yangshou oli Dalin toisinto: tuhannen määrä palveluja kulkijalle. Matkanjärjestäjiä, laukkukauppaa, majoitusta, turistirihkamaa, ruokaa. Guilinissa Bamboo Inniä mainostanut heppu ei saanut ketää meitä vastaan, joten hyppäsimme heti kiinni iskeneen "toutin" matkaan kohti West Lily Hoteliin (2hh, lämpö/AC, kylppäri: 50Y/yö!). Nälkä painoi kulkijoita ja kävimme syömässä yhden huonoimmista ruoista: super luupitoista kanaa ja possua. Jäi suurin osa syömättä. Sateesta huolimatta teimme pikakierroksen West Streetillä, jossa on pelkkää edellämainittuja matkaajapalveluja. Kämpille lämpöiseen.

Tiistai ei ollut sateinen, mutta kylmä; hikisesti yli 10 astetta. Nukuttuamme taas melko miehekkäästi kävimme myöhäisellä aamiaisella eräässä western-ravintolassa. Reilut annokset, ylläri ylläri, kanaa ja riisiä. Siitä jatkoimme kävellen pitkin kaupunkia. Kun reitin valitsi pääkatujen ulkopuolelle, niin aika nopeasti loppui turistishaisse. Tottakai rihkamaa myytiin joka puolella, mutta ei sellaisella voimalla, kuin keskustassa. Matkalla takaisin löysimme hyväntuntuisen pizzerian oikealla kiviuunilla, joten päätimme kokeilla sitä illalla. paluumatkalla tarttui mukaamme pullo Absolut Vodkaa (12 euroa/ 0,75l). Joni osti aidon Dieselin kopiorepun kuudella ja puolella eurolla.

Illalla hilpaisimme sinne pizzeriaan ja jätimme tilaukset: kaksi jotain pizzaa ja 4 kaljaa. Pizza oli erinomaisen herkullinen. Sen pinta oli saatu hiukan rapeaksi, joka antoi hyvän säväyksen Italianhetkeemme. Ravintolalaitos meni kiinni klo 23.30, mutta lopulta lähdimme sieltä puolen yön jälkeen rentoutuneessa mielentilassa. Piti päästä baariin. Olimme jo aikaisemmin bonganeet jo Pekingissä huomatun KTV -ketjun baarin, joten sitä katsastamaan. Se osoittautuikin karaokehuonetapaiseksi ratkaisuksi. Eli baarissa on monta pientä huonetta karaokelaitteilla, joihin sitten saa tilattua ruokaa ja etenkin juomaa. Hetken aikaa harhailtuamme parin huoneen välillä, päätimme hilpaista kotiin.

Keskiviikkona oli parempi keli, aurinko paistoi, mutta lämpötila oli ehkä 15 pinnassa. Myöhäiseksi aamupalaksi saimme uuden satsin huonolaatuista hapanimeläpossua, joten sekin jäi suuremmalta osiltaan syömättä. Tämän jatkeeksi söimme naapuripaikassa omeletit. Aamun aikana oli päivän aktiviteetiksi muodostunut jokiretki. Ostimme hotellilta lipun jokiveneeseen (50Y per nuppi) ja suuntasimme bussiasemalla 5.5 yuanin bussiin. Sama hotellin heppu, joka oli meitä maanantaina vastassa, ohjasi meidät oikeaan bussiin ja matka kohti Xinpingiä alkoi. Tämä kesti n. 40 minuuttia, ja perillä odotti tyttö joka vei meidät puolen kilsan päähän odottamaan muita. Vartin odottelun jälkeen tuli pieni porukka saksalaisia(?), ja jo hetken luulimme, että joudumme samaan veneeseen. Lopulta tämäkin kääntyi hyväksi: olimme kahdestaan ainoina matkustajina nuoren hepun ohjastamassa jokiveneessä. Etukannella oleilu oli melko viileää, mutta katselimme siinä Li-joen varrella avautuvia mahtavia kalkkikivivuoria.

Huomenna torstaina lähdemme check-outin jälkeen fillaroimaan ympäristöön, ehkä. Joni on saattanut itsensä kipeäksi, joten hän ehkä lähtee edellä Guiliníin ja mie ehkä olen iltaan asti täällä illaroiden maaseudulla. Katellaan aamulla, miten Jonesin olo kohenee. Finnrexiniä ja punaviiniä on otettu lääkkeeksi. :)