Medan on aikamoinen persreikä. Tähän päädyin kahden yön kokemuksella, sen vähempää miettimättä. Likaista, ilma täynnä pakokaasua ja pölyä, miljoonat autot huudattavat kahjojen kuskien avustuksella torviaan, kymmenet kyydin tarjoajat kyyläävät (huumoriheppuja kylläkin, mutta kun niitä on 10 metrin välein..) ja ei juuri mitään nähtävää. Kun Aasiassa hermojen menettäminen on halveksuttavaa, niin Medanissa - pakko myöntää - menetin malttini erääseen mopokuskiin. Kävimme Karenin kanssa aikaa tappaaksemme elokuvissa katsomassa Pirates of Caribean (tästä kokemuksesta myöhemmin..) Ostoskeskuksesta ulos tullessamme vastassa oli varmaan parikymmentä kyyditsijää. Kun olimme kävelleet sinne, niin kävelisimme myös takaisin. Usean "nou, thänk juun" jälkeenkin yksi sitkeä sissi roikkui iholla. Siinä vaiheessa kun tämä tarttui ranteesta ja alkoi viemään kohti mopoaan, niin Simolalta paloi pinna. Pääsi terävä "novittuperkele, NOU!" Huomasin "erheeni" ja kävelimme reippaasti paikalta. Aika pitkällehän se huumori noiden kanssa kestikin...

Elokuvasta. Harvoin olen noin paljon keskittynyt elokuvan katsomiseen. Aivan kuin olisin katsonut 30-luvulla tehtyä värillistä Lumikkia, joka olisi vedetty esiin Disneyn haudasta. Naarmuinen kuva loikki ja värisi, ja ääntä väritti, hallitsi, sähköinen hurina ja pauke. Jonkin verran kuulin vuorosanojakin. Ehkäpä paikallinen sensori oli harjoitellut hommiaan, kun välillä sankari oli juuri sanomassa jotain, niin seuraavassa hetkessä hän olikin kävelemässä pois. Puolessavälissä leffaa tuli hetkeksi väripalkkeja ja alaspäin laskevia numeroita, leffan jatkuessa taas uudesta kohtaa. Liekö kelan vaihto? Tämän todellakin mielenkiintoisen elokuvaelämyksen hinnaksi tuli 15.000 rupiaa, eli reilu euro.

Herättyäni klo 4.33 viereisen ISON moskeijan laululihaksiaan harjoittavan ensi vuoden Indonesian Idols-kisan tulevan karsiutujan joikuihin, laitoin ekaa kertaa tulpat korviini ja jatkoin unia. Nokiaan asetettu herätys tuli klo 7.30. Minibussin kohti Lake Tobaa oli määrä lähteä lauantaiaamuna klo 8. Yllättävasti jo klo 7.58 kuulin jonkun huutelevan "The bus is here..!" Hyppäsimme irlantilaisen, samaan suuntan menevän Karenin kanssa kyytiin ja matka alkoi. Jo puolentoista tunnin päästä pääsimme lopulta Medanin ulkopuolelle. Olimme tätä ennen jo kertaalleen käyneet ulkona kaupungista viemässä jollekkin miekkoselle tukun rahaa ja pikkulapsen erääseen puotiin, mutta palasimme vielä kaupunkiin etsimään kyyditettäviä. Ja näitä kertyikin loppumatkaan mennessä 12-paikkaiseen tilaihmeeseen mukavat parikymmentä, rahankerääjän istuessa katolla.

Saavuttuamme Lake Toballe Parapatin (Prapatin? riippuen kirjoittajasta) kaupunkiin, paku jätti meidät odotetusti ennakkotiedoista poiketen kilsan päähän laiturista. Hetken ihmettelyn jälkeen oli paikallistaksikuski tarjoamassa kyytiä kohtuuttomaan 8000 rupian hintaan! Minuutin äänestyksen tuloksena pääsimme rantaan 1000 rupiaa per nokka. Paatin lähtöön oli puolitoista tuntia, joten söimme ja mie ostin vähemmän slicksit (ja vähemmän vaaralliset) släbärit.

Laivamatkalla (30 min/7000R) oli mukana myös monenmoista majoituksen tarjoajaa. Hauskoja jätkiä, en ole aikoihin nauranut niin makoisasti. Olimme jo kuitenkin päättäneet majapaikkamme Samoririn saarella, Tuk Tukin niemeen kasautuneessa rykelmässä: Samosir Cottages. Paatin lähestyessä alkoi tilanne hahmottumaan: resorttia kylki kyljessä. Ok...se oli siis pelin henki. Oli aika jättää mökkeily sikseen ja elellä hetki Samsonite-turistin elämää. Noh, diili ei ollut kuitenkaan niin huono. Helkutin iso huone omalla isolla kylppärillä, ikkunoiden osoittaessa alarinteeseen 15 metriä alempana olevalle tulivuorijärvelle, vain hintaan 25.000 rupiaa (hitusen reilut 2 euroa). Hinta varmaan putoaa myöhemmin, kun lopuksi maksetaan lasku ja lasketaan vietetyt yöt.

Täällä ei ole juuri ketään! Noin sen voisi kitetyttää. Jos tälle niemelle on tungettu kaksikymmentä resorttia, niin täällä on tällä hetkellä varmasti alta sata turistia. Moni pikkuputiikki on pistänyt laudat ikkunoihin ja näin ensimmäisenä iltana pari kokonaan pimeänä olevaa hotelliakin. Toisena päivänä kun tein pienen kävelylenkin, niin useampi ravintolanpitäjä pyyteli syömään; on kuulemma hyvää ruokaa... Käyttämäni ravitsemusliikkeen emäntä kysyi, että "kai tulet huomennakin syömään? Eräs laivalla näkemäni paikallinen yrittäjä sanoi myöhemmin, että "kun asut tuolla, niin syö muualla. Sie maksat jo asumisesta noille, vie loput rahat muille..." En tiedä mitä täällä on tapahtunut. Liekö tulivuoret, järistykset ja Balin pommit ajaneet turismot muualle? Seutu muuten on ihan mukava. Viileä ilmasto verrattuna niihin 30+ piinaaviin lämpötiloihin pitkin kulkemaani Aasia. Yritän tiistaina mennä hiukan pidemmälle, kuin 200 metriä...koska...

Järvillä on jotain miuta vastaan. Kaksi ensimmäistä päivää meni pienessä kuumeessa ja nuhassa. Lieko Medanin pölyillä ja minibussin avoimella ikkunalla tekemistä asian suhteen? Ja samahan on käynyt ennenkin... Ja järistyksistä puheen ollen. Javan-saari yrittää pitää miut poissa. Tähän asti saatujen tietojen mukaan tänään merenalainen järistys aiheutti tsunamin, joka surmasi pari sataa ihmistä Javan etelärannikolla. Yrittäkööt! Mie matkaan näiden saarien läpi vaikka mikä olis..!