Viime (ajan)jaksossa tapahtunutta: Aika ennen Joulua, Joulun jalkeen ja kahta puolta Uutta Vuotta olivat melko tyotayteisia. Joulupaiva, Tapaninpaiva ja Uudenvuodenpaiva olivat ainoat vapaat. Enempikin olisi ollut tervetulletta, mutta koska Firma haluaa miun olevan Divemaster tai saavuttavan 100 logattua sukellusta, ja sita kautta olevan virallinen turvasukeltaja sukellusveneelle, on allekirjoittaneen hiukan venyttava. Ja mikas siina, kun siita saa oikein palkkaakin...

Tyorintamalla suurin osa ajasta on siis tullut vietettya Jules Vernella ja Swallow-riutalla. Kassissa on lukemisina iso pino sukelluskirjoja, jotka lukemalla (ja ymmartamalla) saan Divemasterin paperit kateeni. Mutta jutussa on isohko mutta: fyysinen puoli. Esim. uida pitaisi 400 metria pysahtymatta ja 800 m snorklailuvarusteilla. Varttitunti kelluntaa, josta viimeinen kaksi minuuttinen ilman kasia. Tuossa eraana paivana kokeilin uimakuntoani, ja parin veneenymparyksen jalkeen olin aika poikki. Ja senhan arvaa, kun herra ei ole viimeisen vuoden aikana tehnyt muuta fyysista, kuin makoillut rannoilla... Kunnon kohottamisessa on siis tekemista joksikin aikaa.

Tyorintamaan viela liittyen, nyt kun sukelluslaskuri nayttaa yli kahdeksaakymmenta, on veden alla aikaa katsella ymparilleen. Riutta on taynna kaikenlaista pikkuelukkaa, joita en aikaisemmin edes osannut katsoa. Muutaman millin pituisista varikkaista madoista aina parimetrisiin haikaloihin. No, viimeksi mainitut olin kylla huomannut. Tyokaveri Daniel on  sujuvasti osoittanut kaikenmaailman pikkuelavaa, jotka elavat koralleissa. Varsin mielenkiintoista!

Jouluaattona toista palattuamme, painuimme Daniellen kanssa kauppaan ostoksille. Ostimme kaikkea kivaa syotavaa kahden aivan varalle: etelan hetelmia, naksuja, ja "oikeaa" ruokaakin. Tarkoituksen oli paeta Port Douglasia ja kannykan kantoaluetta.

Joulupaivan aamuna otimme Dianan allemme ja suuntasimme PD:sta pohjoiseen, kohti Daintreeta ja Cooktownia. Daintreen luonnonpuiston jalkeen tie muuttui soraiseksi ja sillat loistivat poissaolollaan. Mutta nelivetoista kulkupeliani joenylitykset eivat haitanneet. Noh, vetta ei ollut niin paljoa, vain hiukan oven alareunan ylapuolelle. Muutaman tunnin ajamisen jalkeen tien lahes kohtisuoraan pyrkivat osuudet kuluttivat ylikuumentumisen muodossa Dianan puhtia, joten mie aluksen kipparina tein paatoksen kaantya ympari. Cooktowniin oli viela tassa vaiheessa satakunta kilsaa.


Shit happens

Aurinko oli naihin aikoihin jo laskusuunnassa ja miun ja Daniellen tavoitteena oli loytaa autio hiekkaranta. Loma-aika ja vilkas luonnonpuisto ei ollut hyva yhdistelma, mutta meilla oli valmis ratkaisu. Noah Beachilla oli leirinta-alue ja tietenkin telttailu oli sallittua vain merkityilla alueilla. Loysimme kuitenkin vanhan, puomilla katkaistun tien, joka vei samalle rannalle, mutta kauas virallisista paikoista. Tyokaluillani en saanut porttia avattua, joten suunnitelma B astui valokeilaan. Kasasimme kahden paivan tarvikkeet pressun paalle ja hinasimme koko roskan tieta pitkin rannalle. Auton parkkeerasin leirintaalueelle. Pikku puuhamme olisi ollut 75 dollarin pikavoiton arvoinen, mutta vain jos joku saisi meidat kiinni...


"Meidän" ranta


Ja meidän laiton leiri...

Joulupaivasta ja Tapanista ei virallisesti sen enempaa kuin, etta olivat rentouttavimmat paivat pitkiin, pitkiin aikoihin! Kahden paivan aikana naimme kaksi ihmista, molemmat ainakin kilsan paassa meista, uimassa toisessa paassa rantaa. Oleskelun kohokohta mainion makoiluseuran, auringonpaisteen ja tuoreiden hedelmien ohella oli kuutamouinti ja etenkin meressa hehkuva pieneliosto. Talle on parempikin nimi, mutta eipa tule juuri nyt mieleen. Mutta merivedessa pimeassa kelluessasi, liikutat kattasi, jaa veteen vana. Aivan kuin vihreita kipinoita! Aivan, anteeksi sanamuoto, perkeleen huikaiseva naky! Olin kuullut tasta, mutta sen nakeminen livena on aivan hienoa!

Koska ymparisto ja retkiseura oli huippuluokkaa, venytimme paluumatkan tyopaivan aamuun. Viimeinen tieto ennen Joulua oli, etta keskiviikkona klo 10 satamaan. Mutta saatuamme kannykkamme kuuluvuusalueelle, oli vastaajassani viesti: "soon Jack moro! Huomenna klo 8 olisi lahto riutalle." Kello oli tassa vaiheessa 9. Ei voinut mitaan. Tuli hiukan alamoloa, mutta se ei kahden edellispaivan tunnelmaa enaa latistanut.

Seuraavat paivat menikin sitten toissa paluun ajoittuessa Uuden Vuoden aattoon. Ostokset ja muut saatuani paatokseen kello olikin jo ilta kuusi. Menimme arvoisten asuinkumpaneiden kanssa katsomaan vuoden viimeista auringonlaskua ja perheille suunnattua ilotulitusta. Myohemmin illalla menimme Daniellen kanssa tyokaveri Tazzyn kekkereihin, joista jatkot kaupungilla mielenkiintoisine tapahtumineen. Vaihteeksi taas erilainen vuodenvaihde...lahinna kelin puolesta.



Taidan olla ensimmainen tuohikottilainen, joka on ajanut sukellusvenetta! Paasin eilen illalla puoleksi tunniksi ohjaussauvan varteen, kun Jack ja Andy "metsastivat gorilloja". Termi "Sumuisten vuorten gorillat" viittaa ohjaustietokoneen tilttiin, joka saa sukellusveneen kohoamaan liian nopeasti ja sita kautta ilmanpaine ohjaamossa laskee ja ilma tayttyy sumusta, aivan kuten avatussa limsapullossa. Ei vaarallinen, mutta hairitseva.

Sukellusveneen ajaminen on kuin ohjaisi helikopteria, luulen. Suhteellisen helppoa noin teknisesti, mutta nakyvyys on melkoisen kinkkinen. Kolme eri kulmissa olevaa etuikkunaa saavat aikaan paljon kuolleita kulmia ja kupolimalliset sivuikkunat nayttavat 180 astetta joka suuntaan. Kaikki nayttaa olevan kaukana. Mutta kun sukelluspaikka oli tuttu, ei ongelmiakaan tullut. Pari gorillaa saimme napattua...



Asiakasrintamalla on nyt hiljaista ja tanaan perjantaina palasimme taas maihin. Illalla haluaisin maistaa kengurua, jos saan Daniellen liikkeelle...

[edit 6.1. klo 12.18 paikallista ajanlaskua]

Sain Daniellen liikkeelle ja kengua on nyt maistettu. Tilattiin Aussie Trio per mies. Sisältää kengurua, emua ja krokotiilia. Ensin mainitut olivat makoisia, mutta krokotiili sai huuleni kutiamaan, aivan kuten kalakin! Niin, olen siis allerginen fisulle...Varsin mielenkiintoista!