Yangshoun viimeisen päivän ohjelmassa oli polkupyöräretki maaseudulle. Joni vannoi kuntonsa olevan riittävä, joten jätimme kamat respan hoiviin, otimme fillarit vuokralle ja eiku polkemaan. Mutta jo muutaman kilsan jälkeen Jones pihisi siihen malliin, että tahtia oli pudotettava. Matkaa jatkettiin silti...

Tuhannenturha turistikartta ohjasi meidät pitkin riisipeltojen reunoja, läpi pikkukylien ja jokivarsien. Puolikeuhko-Joni piti meidän tahdin sopivana (vrt. Tour de Piina). Keli oli suosiollinen; aurinko paistoi ja pieni tuuli piti ihon viileänä. Tour de Piinan tapaan kylien lapset huutelivat Helouta meidän vastatessa asiaan kuuluvasti. Eräälle sillalle pysahdyttyämme, tuli iso parvi paikallisia 5-7 -vuotiaita ipanoita. Auttavalla englannillaan he kyselivät meidän vointeja ja nimiä. Joneksen huulipultti herätti taas kerran sopivaa mielenkiintoa kersojen keskuudessa. Lähtöä tehdessämme pikku kikkailijat pelleilivät meidän pyörien lokareiden kanssa sen verran ahkeraan, että piti ottaa pieni spurtti karkuteille...  :)  Loppuunpoljettu horopyöräni antoi aiheesta hammasrattaita katkovan vastalauseensa, mutta jaksoi kuljettaa allekirjoittaneen kuitenkin kotiin.

Fillarit palautettuamme otimme kamat ja hyppäsimme tien varresta pikkubussin kyytiin kohti Guilinia. Paria tuntia myöhemmin olimme jo hakeneet tilauksessa olleet junalippumme ja meidät oli saatettu kelpo hotelliin (2hh, tv, kh: 5 euroa per nuppi). Samana iltana teimme pienen tutkimuksen lähiseutuun. Allekirjoittaneen nälkä sai meidät (minut) menemään pikkuravintolaan. Saamamme lappu "paistettua riisiä, munalla" oli jäänyt kämpille ja koska menu oli kiinaksi, pääsin käymään keittiön puolella ilmaisemassa haluamani. Riisiä en löytänyt sitten mistään, joten tutkin purkkeja ja astioita ja mielestäni tilasin jotain vihreätä kasvista munalla. Ehkä katseeni oli harhaillut muissakin astioissa, koska lopulta pöytäämme kannettiin em. vihreätä kasvista munalla, nuudeleita (jollain??) lihalla ja kolmas satsi jotain mitä en just nyt muista. Satsi oli valtaisa, mutta söimme kahdestaan melkein kaikki ja loppulaskukaan ei yllättänyt: 4,5 euroa kahdella kaljalla.

Perjantaiaamuna jätimme kamamme pariksi tunniksi ja teimme pienen lenkin kaupungilla. Guilin ei ollut suurkaupunkia kummoisempi, ainakaa tällä kahden tunnin kokemuksella. Matkaeväät ostettuani jäi taskuuni 0,2 euron arvosta paikallista valuuttaa. Juna oli syystä tai toisesta puolitoista tuntia myöhässä, mutta tuli kuitenkin. Samaan hyttiin saimme 30-kymppisen saksalaisneidin, joka oli työskennellyt Kiinassa vuoden verran. Nanningissa tapahtuneen junanvaihdon jälkeen löimme matkatarjoamisemme pöytään ja saimme illan mittaan saksalaisneidiltä mm. piparia.

Aamulla klo 8 jälkeen junamme oli Hanoissa. Aikasemmin tilattua kyytiä hotellille ei näkynyt, joten hyppäsimme taas yhden myyntimiehen kyytiin katsomaan 8 dollarin huonetta. Huone tyydytti meitä, joten haettuamme automaatista miljoonan verran käteistä, otimme pikku torkut. Huomasimme siinä sivussa mielenkiintoisen ilmavoimien museon, joten päätimme ottaa herättyämme mopokyydin museolle. Saatuamme lopulta hiuksia nostattavan 10 kilsan (2,5 euron) 3-päällä matkan museolle, aseellinen vartija kertoi alueen olevan suljettu. Otimme samalta mopokaverilta euron matkan takaisin matkan varrella olevaan Lenin-puistoon (sis.pääsy 10 senttiä) ja hiippailimme sieltä käsin takaisin hotellille. Tosin miun piti käydä tutustumassa lähiravintolan saniteettitiloihin ja matkan varrela söimme vielä riisijutskat.

Mopoista puheenollen, niitä on täällä varmasti miljoona, jos ei vähän toista. Liikenne on sanoinkuvaamatonta sekamelskaa. Luulin, että kiinan liikenne on vaarallista, mutta tämä on joltain aivan eri planeetalta. On ihme jos emme näe täällä (Vietnamissa) ollessamme yhtään vakavaa onnettomuutta. Vartin matkalla museolle oli yksi pikku kolhaisu kahden mopedin välillä ja pelkästään meidän ja muiden välillä useita läheltä-piti -tilanteita. Tämä pitää nähdä, ei tätä hässäkkää muuten voi ymmärtää... Hanoi kuittaa ja toivoo, ettei matkavakuutuksen turvaa tarvitse kokeilla.  :)