Hue, keski-Vietnam. Täällä saavutimme periaatteellisen tavoitteemme: junalla Helsingistä DMZ:lle. Itseasiassa Demilitarised Zone on Huesta 70 kilsaa pohjoiseen, joten ylitimme tavoitteen. Pelkästään tänne matkustamiseen meni aikaa tuo 253 tuntia 40 minuuttia, matkaa kertyessä noin 14.000 kilometriä. Näiden lisäksi olemme olleet busseissa yms. tunti tolkulla. Junamatkustaminen sai tällä reissulla aivan uusia ulottuvuuksia, ja ei missään nimessä huonossa mielessä. Entinen "pitkä" siivu, Helsinki-Rovajärvi (n.13 tuntia) ei tunnu enää missään... :)

Hanoi tarjosi ison määrän hulinaa: pikku kauppoja, ihmisiä, mopoja, polkupyörätakseja...ja mopoja. Hanoin vanha osa oli liiasta liikenteestä huolimatta mukava. Erityisesti eri kauppatavaroihin keskittyneet kadut, kuten nahkakatu, peilikatu, kivikatu jne. olivat mielenkiintoisia. Esim. kivikadulla oli myynnissä hautakiviä jokaiseen makuun.

Junamatka Hueen sujui jo vanhasta muistista. Hanoissa ennen junan lähtöä tuli hyttiimme heppu hotellin käyntikortin kanssa. $6 per yö kahden hengen ilmastoidusta huoneesta, kylppärin kera. Hintataso kohdillaan, sano. Hueen saapuessamme oli noutajat vastassa meitä ja kahtakymmentä muuta kalpeanaamaa. Pakun kyydillä Thai Binh -hotelliin nro. 1, josta ei kuitenkaan löytynyt luvattuja 6 taalan huoneita. Matka jatkui hetken kuluttua TB nro 2:een, jossa meidät ohjattiin sujuvasti 8 dollarin huoneeseen (samat, kuin yllä + parveke). Hinnanalennusta ei kyseiseen huoneeseen kuulunut, joten lopulta saimme viereisestä rapusta haluamamme huoneen. Ei tänne tultu parvekkeilla hienostelemaan! Ja sitä paitsi kerroksemme aulassa oli parveke, jossa ei koskaan ketään näkynyt, meitä lukuunottamatta.

Ensimmäinen päivänä ohjelmassa oli ruokaa nälkäisille matkaajille ja sen jälkeen rahanvaihto VietComBankissa. Molemmat sujuivat helposti, mutta näppärästi. Illan viiletessä lähdimme tutustumaan Huen kaupunkiin. "Parfyymijoen" etelärannan turisti-shaisse ei kiinnostanut, joten hilpaisimme tois puol jokkee. Rantakahvila tarjosi meille kohtuuhintaan paikallista Huda-olutta. Paikallisten moskiittojen muistaessa meitä pienillä imuilla jatkoimme matkaa joen vartta seuraten ja lopulta toista siltaa pitkin takaisin. Sillalta oli vain puolisen kilsaa hotellille, mutta sata metriä ennen hotellia tapahtui jotain...

Yhtäkkiä Jones sanoi silmään menneen jotain. Melkein samantien silmä alkoi kovasti vetistelemään. Koska hotelli oli lähellä, jatkoimme sinne tutkailemaan silmän tilannetta. Koska Jones ei ollut vetistellyt yhtä paljon sitten kaatuneen venäläisen drinksun, oli tilanne vakava. Mitään ei silmän sisuksista ankarasta etsimisestä huolimatta löytynyt, paitsi turpoamaan alkanut yläluomi! Tässä vaiheessa suomalainenkin äijä heltyy kokeilemaan paikallisia terveydenhuoltopalveluja. Matkavakuutuskortti taskuun ja respaan. "Doctor, doctor" respan hepulle, ja hän olikin jo soittamassa jonnekkin. "Doctor. 5 minutes".

Vartin päästä saapui mopolla paikallinen konitohtori. Huoneessamme hän katsoi Jonesia silmään, mutta ei löytänyt mitään. Hän päättelin meidän lailla, että joku ökkömönkiäinen (ei näillä sanoilla. Toim.huom.) on mennyt silmään ja silmä oli saanut siitä reaktion. Lääkkeeksi lepoa, allergia- ja tulehduslääkettä ja silmätippoja. Hintaa tälle tuli 20 dollaria. Olihan tuo tavallaan turha käynti, koska tohtorin päätelmät olivat aivan samoja, mitä me olimme jo keskenämme tehneet ja silmätippoja lukuunottamatta määrättyjä lääkkeitä löytyi lääkelaukuistamme. Mutta toisaalta, näillä seuduin ei koskaan voi olla liian varovainen.

Jonin seuraava yö oli tuskahkoa, mutta hän oli saanut loppujen lopuksi nukuttua. Herätessämme silmä tuntui vähän paremmalta, tosin oli edelleen turvoksissa, mutta jo aamiaisella se ärtyi entisenlaiseksi. Alkuperäinen suunnitelmamme oli vuokrata torstaille mopot ajellaksemme maaseudulla ja lähteä perjantaina DMZ:lle, josta sitten Laosiin. Jonin kyseisellä pelisilmällä ei kuitenkaan mopoa ajeltu. Päädyimme siihen, että Joni lepuuttaa silmää neljän seinän sisällä ainakin torstain ja perjantaina katsellaan tilanne uusiksi. Mie lähdin kaupunkia katselemaan...

Huen kaupunki on hyvin turistin hyvinvointiin perustuva. Ravitsemusliikettä ja hotellia vieri vieressä, ja näiden ohessa satamäärin syklokuskeja. Turistikeskittymän ulkopuolella oli kuitenkin "tavallinen" Vietnamilainen kaupunki normaaline elämineen. Vanhat muurit ja punatähtilippua liehuttava 40-metrinen lipputanko kuuluivat Tomppa Personal Toursin ohjelmaan. Ei kummempaa kerrottavaa...

Perjantaiaamuna oli jännityksen poikasta ilmassa: mitä silmämunalle kuuluu? Jonin niin pitämän silmätippasession jälkeen aamiainen, jossa taas tunnusteltiin näköelimen kuntoa. Kun pikku parvekepalaverikaan ei antanut aihetta huolestumiseen, niin kamat reppuun ja mopedia vuokraamaan! 3 dollaria päivästä (aamusta iltaan) ei ole kummoinen korvaus yli 100 kuutioisesta kulkupelistä. Mitään turhaa, kuten passeja tai esimaksuja ei kyselty (vain hotellin nimi ja huoneen numero), joten ysikakkosta tankkiin ja menoksi. Vietnamilainen liikenne huolestutti allekirjoittanetta, mutta jo hetken päästä olin kuin kala vedessä. Kun muisti liikkua ja ajatella kuten paikalliset, niin ei ollut mitään hätää.

Matkamme kohde oli Thuan Anin hiekkaranta 15 kilometrin päässä Huesta koilliseen. Sinne johti melko hyvä tie, joten puolessa tunnissa olimme päässeet ensimmäistä kertaa matkallemme biitsille!!! Pikku kioskista ostimme alkoholittomia virvokkeita ja paikalle pinkaisseet paikalliset tytöt möivät herkkämielisille hepuille parit kokonaiset ananakset (euron kipale). Ostimme vielä tasapuolisuuden nimissä kaksoisveljiltä suolanaksuja, kohtuuhintaan tietenkin. Kirkkaalta taivaalta paistava aurinko ja varmasti yli 30 asteen lämpötila ei juurikaan haitannut, kun istui katoksen alla. :) Ihan mukavaa elämää! Tunnin verran maltoimme katsella Etelä-Kiinan meren maininkeja, mutta matkaa oli vielä jälkellä.

Thuan An sijaitsee nimettömällä saarella, mitoiltaan n. 2x50km, jonne pääsee pohjoisosasta sillan ylitse. Jatkoimme paikallistietä etelään, ohittaen pikku kylän toisensa jälkeen. Kiinailmiötä oli taas ilmassa: paikalliset lapsesta vanhukseet huutelivat meille pärräpojille "hellouta"! Kiinnostus valkonaamoihin ilmeni eräässäkin paikassa hassusti. Kun pysähdyimme ihmettelemään uiskentelevaa vesipuhvelia, tuli tien toiselta puolelta, lapiotyömaalta, vanhempi rouvashenkilö kättelemään meitä kovan pulinan seuraamana. :)

Koska saamamme tiedon mukaan takaisin mantereelle pääsisi etelästä vain lautalla, kurvasimme tietyn kylän kohdalla kohti rantaa. Yllätys oli positiivinen, kun vastassa olikin melko uusi silta. Heitimme Hondat vielä kerran ympäri ja kävimme ajamassa saaren päätietä jonkin matkaa eteenpäin. Nautittuamme 7up:it eräässä pikkukyläimme paluureittiä takaisin ja sillan ylitse mantereen puolelle. Paluu Hueen tapahtui melko rosoisia teitä pitkin, mutta viimeiset 15 kilsaa oli National Highway 1:stä, rekkojen, muiden mopojen ja polkupyörien seassa. Nokialaisen GPS näytti lopulta kokonaismatkaksi 75 kilometriä. Oli muuten asiallisin aktiviteetti tähän mennessä! Edes Vietnamilainen liikenne ei haitannut menoa millään tavalla. On varmaa, että jatkossakin Trans-Siperia MC iskee Kaakkois-Aasiassa!

PS. Noita FTI-logolla varustettuja paitoja voi tilata miulta. Toimitusajat vaihtelevat.