Yllättäen ei niin tuskainen ja olosuhteisiin nähden aikainen aamu alkoi taas Jonin möykällä: "Suomi on loppuottelussa!". Aamiaisen jälkeen olimme taas viereisen matkanjärjestäjän pakeilla. Ostimme siitä liput ylärinteessä olevaan temppeliin johtavalle köysiradalle ja saimme bussilinjan numeron, jolla pääsemme katsomaan Kolmea Pogodaa. Nämä ovat munkkien aikanaan pystyttämät tornit, joista korkein on n. 70 metriä korkea. Kävimme vielä vaatekaupoilla eräässä Army-shopissa, koska miulla oli tarvetta reisitaskuhousuille. Vanhojen haarut olivat niin kuluneet, että niistä pystyisi kävelemään läpi keskikokoinen koira. Tinkaamisen jälkeen housuille tuli hintaa 150 yania (15 euroa). Kämpiltä vielä kamerat ja rensselit mukaan ja bussiin nro 19.

Tämä vei meidät suoraan temppelialueelle. Siinä hetken huuhailtuamme selvisi, että alueelle ja meitä kiinnostavia torneja katselemaan tarvitsisi lipun, 52 yuania. Ei kiitos, onhan ne tornit nähty jo kirjan kuvissa. Portin raoista otimme muutaman kuvan ja jatkoimme matkaa kohti pienen matkan päässä olevaa köysiradan alkua kohti. Hevosvankkuristi toisensa jälkeen tarjosi kyytiä sinne, mutta näytimme kansainvälisin sormimerkein, että aiomme kävellä mokoman matkan.

"Mokoma matka" sisälsi lopulta umpikujan, pienen rotkon ylityksen, polkua ja kaksi äksyä koiraa, mutta pääsimme kuitenkin perille ala-asemalle. Liput rei'itettiin ja ukot tuoliin. Tämä olikin leppoisa matka: aikaa meni vartin verran köysiradan kulkiessa 10 metrin korkeudessa vuoren rinnettä ylös kohti temppeliä. Dalin ja temppelin korkeusero on noin 500 metriä, joten matkalla avautui mukavat näkymät kaupunkiin, järvelle ja äsken missattuihin Pogodoihin.

Ylös päästyämme otimme muutaman kuvan alla levittäytyvästä Dalista ympäristöineen ja jatkoimme sitten rappuja pitkin 70 metriä ylempänä olevaan guesthouseen syömään jotain. Iso annos nuudeleita munalla ja rehuilla plus Sprite maksoi 13 yuania. Matka alas vei samaa tietä: raput ja hiihtohissi. Alhaalla otimme hevosvankkurit kaupungin muurien pohjoisportille (80 senttiä) ja kävelimme siitä takaisin kämpille.

Pienen tuumaustauon jälkeen lähdimme vielä katsomaan kaupunkia. Ostamamme turha turistikartta kertoi Dalin olevan hurmaava pikkukaupunki. Tästä voisin olla eri mieltä. Kävelymme kaupungissa oli kortteli korttelilta kaupat täynnä turistikamaa; ja kiinalaisia turisteja. Ei se mitään, jos haluat ostaa käsilaukun tai helminauhan, niin vaihtoehtokauppoja kyllä löytyy. Aikaisempaan Pingyaohon verrattuna tämä häviää alkuperäisyydessään 100-0. Mutta parasta antia olivat järven kierto fillarilla ja myös vuorella käynti. Vihjeenä voisi tuosta järven kierrosta mainita vielä sen verran, että kannattaa ottaa paatti ylitse ja yöpyä yö tai kaksi vastarannalla. Tour de Piina kannattaa jakaa parille päivälle, jottei persaus joudu äkkiseltään koville...

Nyt illalla vielä kamojen pakkaus ja aamulla herätys klo 7. Bussin pitäisi lähteä tuosta vierestä. Viisi tuntia Kunmingiin ja parikymmentä tuntia Guiliniin, hard-seatilla. Kankkuja koetellaan vielä lisää...