Yekaterinburg (Sverdlovsk) sunnuntai-ilta, klo 23.37 paikallista aikaa. Juna saapui tanne puoli kymmenen maissa. Noin varttia myohemmin meilla oli jo liput huomisen Irkutskin junaan. Visalla maksaminen sai lippuluukun tayteen naisia; ehkei Visan vinguttamien ole jarin arki paivaista nailla main. Mutta mutta, tahan asti tapahtunutta:

Helsinki jai taakse perjantaina Tolstoin lahtiessa ennen ilta kuutta. Kouvolaan asti oltiin kahdestaan ja sielta tuli kyytiin Jari ja "hanen tataarimuijansa". Olivat matkalla sukuloimaan ja katsomaan speedway-kisoja Ufaan. Taman Jarin kaveri Teemu oli matkaajahenkinen. Kaynyt Siperian junan kahdesti, -94 ja 2000. Hyvia neuvoja saatiin, etenkin leimapolitiikasta.

Junan saavuttua Moskovaan aamulla oli liput jo ostettuna puoli tuntia myohemmin. Helppo homma! Jarin emannan kirjoittama "alapeti, kiitos" -lappu ei kuitenkaan auttanut, pelkkia ylapaikkoja saatavilla. Ei se mitaan, Moskovaa katsomaan. Kremlin ja Punaisen torin loytaminen metrolla ei ollut meille holmoille helppo nakki. Pienen ketunlenkin jalkeen loytyi Kreml ja Punainen tori. Passit ja rekisterointilaput kysyttiin KAHDESTI vartin sisaan. Kylla ne perkeleet osaa!

Kun pakkasta oli kolmatta kymmenta ja Jonin kinttu vihoitteli oli aika etsia ruokaa! No sita loytyi sitten rautatieasemalta. Seljanka ja tykotarpeina teeto, leipaa ja mehua. Haettuamme kassit sailytyksesta menimme odottelemaan junan lahtoa. Odotushallissa tapahtui melko venalainen tapaus: hallissa kierteli vartioita(?) herattelemassa deekuja. Yksi unelias olikin kinkkinen tapaus; ei vastannut pikku kengan karjen napautuksiin. Sita seurasi pari kovaa potkua jalkoihin ja kolmas rintakehan seutuville. Ei vaikutusta. Vartijaukko alkoi radiopuhelimella soittelemaan apuja paikalle, jotka saapuivatkin hetkessa. Poliisityylinen kipupisteen aktivointi sai laitapuolen kulkijan orahtamaan, mutta toivottavaa vaikutusta ei ollut. Homma jatkui sahkopampun merkeissa, joka saikin Hepun hypahtamaan virkeana jaloilleen. Matka jatkui kohti ovea ja venalaisen reipasta pakkasta.

Juna Yekaterinburgiin oli melko juhlaa (paitsi hytin lämpötila, 30 astetta). Muutama nuori vaunuemäntä piti mielen virkeänä. :) Opittiin, että lipun hintaan kuuluu myös ruoka. Samassa hytissä matkustaneet Sergei ja Tatjana yrittivät kovasti saada meitä ravintolavaunuun, mutta me turistit olimme vaan notta "later later". Kun he lopulta kirjoittivat lapulle "restauran 17.48 - 18.00" menimme tarkastamaan tilanteen. Vastassa olikin tarjoilija joka ohjasi meidät pöytään ja toi ruuat eteemme. Hyvää palvelua!

Sergei oli IT-alan miehiä ja töissä Moskovassa. Myöhemmin illalla palatessamme ravitelivaunusta "juttelimme" pariskunnan kanssa pari tuntia. Palkoista, hinnoista, heistä, meistä yms.

Suomeen verrattuna pitkänmatkan junamatkustamisessa on hienoa kun on aikaa...sitä on ihan pirusti! Ei pääse mihinkään, maisemat ovat samoja jne. Kertaakaan ei kyllä Jonin kanssa loppunut tekeminen. Juttua piisaa, tulevaisuus tuntuu hyvältä!

Hotel Svedrlovkin aula oli aika pramea, mutta päästyämme 7. kerrokseen, alkoi näyttää perus-venäläiseltä: vesivahinkoa, rapistunutta maalia, vanhaa tapettia. Hyvää hotellissa oli baari: samassa kerroksessa ja noin 10 metrin päässä huoneesta! Siellä illalla kirjoitellessamme alkoi naapuripöytiin kasautua ihan kelvollisen näköistä pimua. Hmm, liian hyvän näköistä tähän kerrokseen... No, hetkeä myöhemmin yksi niistä tulikin pöytäämme ja hetken small talkin jälkeen alkoikin myyntipuheet. Kieltäydyimme kohteliaasti, mutta hintataso olisi pitänyt kysyä...  :)

Helsinkistä lähdön aikainen haikeus on kyllä nyt jo haihtunut. Jo nyt on nähnyt ja oppinut paljon, ja en malta osottaa mitä elämän pituiset raiteet tuovat tullessaan...