No niin, aika päivittää tapahtuneet...

Tonga. Tää oli melkoisen rentouttava reissu! Maan kehitystasosta (ja hinnoista) johtuen en ottanut osaa mihinkään aktiviteetteihin. Parin ekan yön jälkeen muut kaverit painuivat hinnakkaimpiin resortteihin ja mie löysin itteni $23 per yö Samatarian Inn:stä. Heti sisään käveltyäni tapasin resortin toisen ja siihen asti ainoan asiakkaan, Betinan Norjasta. Seuraava viikko meni periaatteessa löhöillessä, uidessa ja loikoillessa. Illat puhuttiin jaskaa ja pelattiin korttia.

Kava on yksi asia Tyynenmeren saarilla johon turisti törmää. Se on erään kasvin juurista uutettu(?) juoma, joka sosialisoittaa ja rentouttaa. Mutta ilman häiritseviä sivuoireita (vrt. alkomahooli). Betina osti pussillisen tuota jauhetta. Sehän on periaatteessa sahanpurua. Se kipataan kylmään veteen ja hetken päästä suodatetaan kiinteät ainekset pois.

Maku on aivan kauhea! Aivan kuin lahoa puuta imisi. Paikalliset imeskelevät ohessa karamellejä peittääkseen maun. Me Betinan kanssa näppärästi ostettiin pussillinen....eli puoli kiloa kiinalaista purukumia. Vahingossa tottakai! Oli aika hämäävästi esillä.

No toimiiko se. Ei. Ei niillä määrillä mitä me litkittiin, puoli litraa illan mittaan. Jos oikein etsi, niin löysi itsensä hitusen rentoutuneempana (korttipelin jatkuva häviäminen ei auttanut!) ja huulet puutuivat vähän. Koe ei ollut menestys, mutta aioin jossain vaiheessa palata aiheeseen ja ostaa täältä markkinoilta pussillisen...

Tonga on kallis maa. Jos diesel maksaa täällä Aucklandissa nyt 1.03 dollaria, niin tongalaiset pulittavat siitä 2.50! Ja se näkyy hinnoissa. Toki hintoja nostaa etupäässä se tosiasia, että kookospähkinöitä lukuunottamatta kaikki muu rahdataan tältä, Australiasta tai Fijiltä.

Palattuani Tongalta otin työn alle Isuzun valmistelun matkaa varten. Öljynvaihto, toinen akku (vanha "paloi" maaliskuussa kun kaverit olivat kylässä) ja muita pikku tarvikkeita.

Matkasuunnitelma oli heikko. Sen tiesin, että heti alkuun piti kääntyä vasen-vasen-oikea-vasen, jotta pääsen pois kaupungista! Keula päätyi lopulta osoittamaan kohti Coromandelia ja Waikawaun rantaa. Siellä meni pari yötä.

Matka jatkui seuraten rannikkoa alas ja kohti itää, East Capea. Whakatanen kaupungin jäätyä taakse ei seuraavaan kahteen, kolmeen päivään tullut eteen muutaman talon kokoisia kommuuneja suurempia asuinalueita.

East Cape on pitkälti maorien asuttamaa aluetta. Jotkut varoittelivat, notta "ryöstävät sun vaimon ja lapsen ja auton ja polttavat loput!" Turhaa höpinää. Ihmiset olivat ystävällisiä, kuten muuallakin. Onhan siellä tottakai rasismia..."pakehalle" saatetaan teini-corollasta huudella, mutta mitään tällaista en kohdannut.

East Capen majakalla tapasin saksalaisen Manuelan, joka oli yksineen liikenteessä. Manu kuitenkin oli hiljaisemmalla tahdilla, toisin kuin mie, joka meinasi viettää UV:n Wellingtonissa. Manu tuli perässä Mahia Beachille (Mahia Peninsula), jossa vietimme Joulun toisen saksalaisen seurassa. Ollie oli moottoripyörällään ajelemassa ympäri maata. Kolme kuukautta takana ja vuosi edessä.

Pikakelauksella Wellyyn! Joku sinne vetää! Tai itse asiassa tiedän mikä. Wellingtonin ilmapiiri on sata kertaa mukavampi, kuin kiireisen ja ahneen Aucklandin. Baari ja musiikki piirit on monipuolisemmat kuin täällä. Se sen lisäksi periaatteessa ainoat kaverit työn ulkopuolelta ovat Wellingtonista.

Näistä tapasinkin pari: Betina Tongalta, jonka kanssa vietettiin Uusi Vuosi ja Gina, se Argentiinalainen flikka joka bunkkasi meitin K'Roadin kämpässä toukokuussa. Wellingtonissa meni neljä yötä että heilahti!

Mutta perjantaina iski todellisuus: maanantaina töihin! Perjantaina kello 10 aloin ajamaan ja kahdeksan tuntia ja 550 kilsaa myöhemmin oli Raglanissa, surffipaikkakunta noin tunti Aucklandista. Raglan oli totaalisen täysi lomalaisista. Sain säälistä paikan nurmelta lasten leikkipaikan vierestä.

Lauantaina hiivin sitten takaisin kotikulmille ja pesemään kohden ja puolen viikon pyykkiä...

Työasioista sen verran, että sain ensimmäisen työviikon jälkeen tarpeekseni pomona olemisesta! Tuollainen välitason pomona oleminen on varmaan paskin paikka maailmassa...Niin paljon kaikkea politiikka, byrokratiaa ja selkäänpuukottamista, että en enää nähnyt sen olevan ylimääräisen tuntidollarin arvoista. Itseasiassa en ollut nähnyt enää viikkoihin. Sitten erään turhan välikohtauksen jälkeen marssin henkilöstöpomon juttusille ja kerroin, että haluan pois pomon palleilta! Palaisin takaisin "normaaliksi" imurikuskiksi ja lisäksi enemmissä määrin myös kuorma-autoihin. Sopii siis miulle, vaihtelu virkistää.

Tämä siis viime maanantaina. Tiistaina puoliltapäivin annoin puhelimeni pois ja aaah!...nyt olo on kuin olisi lomalla! Ei kaduta pätkääkään! Enemmän kaduttaa se, että alunperin otin pestin vastaan. Mutta tulipahan kokeiltua...