"Khao San Road tää, on kohta taakse jäänettä eläämää..."

Viikko nailla nurkilla olikin ihan tarpeeksi. Tuk-tuk -kuskit alkaa jo tuntemaan naaman, ja siitakin huolimatta he yrittavat myyda kyydin (10 bahtia tai ilmainen...) ohella kaikkea muitakin palveluja. Olenkin alkanut puhumaan heille suomea... Eivat huutele peraan enaa niin paljon... "Hey man, where are you going today?!"

Jonkin verran hiippailin pitkin Bangkokin muita katuja, ja huomasinkin, etta satunnainen sivukatu on usein mielenkiintoisempi kuin iso, varivaloja taynna oleva bulevardi. Havaitsin itsessani jo pienta laiskuutta. Hiukan alkoi paikallaanolo kyllastyttaa. Ei niin ettei Bangkokissa tekemista olisi, mutta nyt kaipaan taas rannan rauhaa...

Tassa klo 18 bussin lahtoa odotellessani (ja syodessani puolikasta ananasta, 0.20e, aivan pirun makoisaa!), olen ehtinyt ajatella kaikenlaista. Taalta lahtiessani paasuuntani on etela, ja nyt on suuremmat sivuloikat tehty. Nyt viimeinkin silmissa siintaa Australian Pohjois-Territorion Darwin. Mutta...tuurilla (etta saan Indonesiaan 60 paivan viisumin) siihenkin on aikaa melkein kolme kuukautta. Ita-Timorin tilanne, ainakin nyt, on huolestuttava. Toivon tosiaan, etta suurimmat rahinat vaimenevat seuraavien viikkojen aikana, jotta paasisin nakemaan senkin maan.