Viimeinen kokonainen päivä Champasakissa oli pelkkää hengailua. Jo totuttuun tapaan "aamiainen" puolilta päivin ja sen jälkeen Jonilla oli vuorossa askartelua-paskartelua passin parissa. Koska tämä on viranomaisille arka asia, niin jätetään yksityiskohdat kertomatta. Osa lukijoista tietääkin syyn... :)

Lisäksi Yatzy-turnausta jatkettiin muutaman tunnin verran, tilanteen ollessa nyt miulle 24-15, Jonesin kukkoilusta huolimatta... Champasakissa ollessa Joni tutustui erääseen paikalliseen karvanaamaan, jonka kanssa hän tuli mainiosti juttuun. Parikin iltaa meni tarinoidessa banaanien ja veden siivittäminä...

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Matka Champasakista Thaimaan puolelle, Uboniin (Ubon Ratchathania), käsitti bussin Pakseen, josta tuk-tukin avulla toiselle bussiasemalle, josta saimme lava-auton rajalle. Muuten monessa tällaisessa on paikallinen hengenmies, munkiksikin kutsuttu, repsikan paikalla. Tottakai hän on matkalla johonkin, mutta kuskit ottavat munkin mielellään "onnenkaluksi" kabiiniin. Rajalta Jonin passin tarjoama jännitysnäytelmä, joka lisäsi hien määrää entisestään. Laosin lähtöleimat tulivat heittämällä ja Jonin onneksi myös molemmille 30 päivän Thaimaan viisumi! Täällä sitä oltiin, Salmelan pojan toisessa kotimaassa!

Rajalta oli puolen kilsan kävely bussiasemalle, josta pienen etsimisen jälkeen löytyi kyyti kohti Ubonia. Mutta meillä (minulla) oli pieni ongelma. Emme vaihtaneet paikallista valuuttaa ennen lavalle hyppäämistä, ja Jonilla oli vanhoja bahteja 120 edestä. Kahden naaman kyydit maksaisivat kuitenkin 130 bahtia. Noh, kokeillaan! Matka oli kaksiosainen: lavakyydillä puoleen väliin, josta jatko normaalibussilla perille. Ensimmäinen kyyti maksettiin listahinnan mukaan, mutta toiseen päästiin ystävällisen kuskin ansiosta, alle paikallisen maksaman hinnan! Lopulta, noin kuuden tunnin matkustamisen jälkeen, olimme perillä.

Ubonissa ei ollut paljonkaan nähtävää, mutta vietimme siellä pari yötä, lähinnä yöelämään tutustuen. Täällä oli muuten matkan todistettu lämpötilaennätys. Erään putiikin englantia puhuva työntekijä kertoi lämpötilan olleen +38 astetta. Ihan tarpeeksi valkoiselle miähelle! Matka jatkui 60 eurosentin junalla kolme tuntia Suriniin, jossa oli tarkoitus vuokrata mopedit ja ajaa 60 kilometriä eräille raunioille, lähelle Kambodzan rajaa. Mutta, mutta. Koko kaupungissa ei ollut ensimmäistäkään vuokraamoa. Asiaa kysyttiin monelta kadunmieheltä ja varmistettiin vielä eräästä majatalosta. Ei oo... Joten juna alle ja kohti Ayutthayaa, Thaimaan entistä pääkaupunkia. Illalla lippuja kysyessämme ei ollut muuta tarjolla kuin 3. luokan karjavaunuja, joten Joninkin oli aika tutustua pitkän matkan matkustamiseen kovilla penkeillä. (vrt. mun 30h matka Kunming-Guilin) :) Luvassa oli 7,5 tuntia kansan parissa. Mutta junamatkustaminen oli meille jo kovinkin tuttua...

Huomenna tiistaina Joni soittaa Suomen Bangkokin lähetystöön ja tiedustelee, kuinka kauan väliaikaisen passin saamisessa menee. Mutta nyt jo on Kambodzan reissu jäämässä väliin ja ehkä vietämme Jonesin loppuajan Thaimaassa, saaria kiertäen..? Miulla on sitten Jonin Suomeen paluun jälkeen aikaa tehdä vaikka mitä, kahtellaan kahtellaan...