Olin saanut kartanlukijaksi Garyn Irlannista. Maanantaina oli aikainen herätys, koska lähtö oli sovittu klo 8. Kolmantena pyöränä meillä oli Alex Italiasta, joka oli kyydissä seuraavaan kaupunkiin asti.

Jätettyämme Alexin kyydistä, oli edessä vain parin sadan kilsan matka Kakadun kansallispuistoon. Sen kummemmin erittelemättä alla muutama otos maanantailta.

Muinainen pitkakaulakilpikonna

Oikealla valkoinen mies kadet taskussa

Kroko

Maanantai-iltana parkkeerasimme Subarun leirintäalueelle ja Garyn etsiessä paikkaa puistonvartija pyöräili paikalle maksulapun kanssa: $5.40 kahdesta asiakkaasta. Ei paha. Oli jo pimeä kun aloimme pystyttämään telttoja, mie lähinnä opettelin, koska en ollut kyseistä hökötystä vielä avannutkaan. Kymmenen minsaa myöhemmin oli minunkin asumus pystyssä. Oli kokkaustulen vuoro. Siihen menikin sitten vähän kauemmin, vain koska Leatherman on tylsä ja kaikin puolin hyvin varusteltuun rallimobiiliin ei ole ostettu kirvestä.

Tuli tuli ja ruoka valmistui Garyn hoidellessa kokkauspuolen. Irlantilaistyylinen iltatee kruunasi kelvon aterian. Suihkun kautta nukkumaan. Raittiissa (+37C) ulkoilmassa vietetyn päivän jälkeen uni tulikin nopsasti.

Kakadun ihmemaa herätti meidät kuitenkin paria tuntia myöhemmin dingojen muodossa. Ulina suoraan elokuvista kiiri kahta puolta leiriämme. Koska dingo vastaa indonesialaista katukoiraa, en ottanut ulvonnasta huolta. Käännettyäni kylkeä kuulin, kun joku hiippaili telttani takaa kohti leiriä. Se meni ohi ja kun katsoin teltan ikkunasta, oli dingon kerpele nuuskimassa tavaroitamme. Älähdin jotain ja dingo painui pusikkoon. En suurempia kohtaamisia sinä yönä.

Herätys tuli luonnollisesti auringonnousun aikaan klo 6.30. Huitasimme aamupalan huiviin ja pakkasimme auton. Aamun ohjelmassa oli kokeilla Subarun maastokelpoisuutta. Tie Jim Jim -putouksille oli kartoissa merkattu "4WD only" ja meiltähän sellainen löytyi!

Matka päätieltä oli ensimmäiset 50 kilmetriä leveää hiekkatietä, mutta sitten tie loppui ja kulku jatkui metsäuraa pitkin. Ura oli kyllä nelikoille tehty: pehmeää hiekkaa ja korkea keskiharjanne. Laitoin heti alkumatkasta nelikon päälle ja kilometriä myöhemmin loppui vauhti. Mutta hidas nelikko nosti Subben pois pulasta ilman hikoilua. Matka jatkui samoissa merkeissä toisen kilsan verran, mutta sitten tuli paikka, johon en halunnut lähteä yrittämään. Tuurilla/vauhdilla olisi siitä päässyt läpi, mutta huonompi tuuri olisi tiennyt parin tunnin lapiosulkeisia. U-käännös ja takaisin päätielle.

Seuraavana löytyi niinikään 30 kilsan hiekkataipaleen takaa pieni paratiisi, Gunlomin uimakolo:

Matkaa jatkettiin kohti Edithin putouksia, mutta jo matkalla ohitetut maastopalot tiesivät perillä, että kävelyreitti putouksille oli suljettu. koska oli jo auringonlaskun aika, samaisessa paikassa oleva leirintäalue sai siis kaksi uutta asiakasta.

Ympärillä olevat maastopalot värittivät telttojen pystytystä ja kokkausta.