Kuten aikaisemmin mainittua, joutui/pääsi allekirjoittanut kokeilemaan Kiinan Rautateiden hard-seat -matkustustapaa välillä Kunming-Guilin. Noin kaksikymmentä tuntia normikansan parissa.

Tunnettuja matkustusluokkia on neljä: nk. soft-sleep käsittää neljä vähän pehmeämpää punkkaa omasssa, ovellisessa hytissään. 2 kpl kuumavesitermareita, hyvät matkatavaratilat ja kukkasia ikkunalla. Hard-sleep sisältää kuuden punkan avo-osastoja, joissa käytävän päällä matkatavarahylly ja osaston kohdalla käytävällä pieni pöytä ja kaksi alas laskettavaa tuolia. Kuuman veden saa käytävän päästä. Soft-seat (kokeilematta) vastannee varmaan VR:n vanhoja sinisiä vaunuja. Erilliset istuimet, joissa jonkin verran säätövaraa. Hard-seat. Toisellä puolella käytävää istuu kuusi vastatusten ja toisella neljä. Penkit ovat nimellisellä pehmikkeella, selkänojan kulman ollessa n. 88.5 astetta ja matkatavaroille löytyy tilaa ikkunoiden yläpuolelta. Tähän luokkaan myydään paikkalippuja, mutta myös "seisomapaikkoja". Tämä ei tarkoita sen kummempaa, kuin että pääsee junaan kyytiin.

Hard-seat luokka on tietenkin halvin ja siten siinä matkustaa ns. tavallinen kansa. Kahdenkymmenen tunnin matka maksoi minulle 79 yuania (7.9 euroa) kun Jonin soft-sleep maksoi lähes kolme sataa yuania (n. 30 euroa). Tässä on Kiinan pieni- tai keskituloiselle ratkaiseva ero. Bongasin ympäriltäni ihmisiä: kolme kaverusta, jotka olivat käyneet työhaastattelussa Kunmingissa. Olivat matkalla kotiin parin tuhannen kilsan päähän. Kolme Dalilaista opiskelijatyttöä, matkalla Guilinista eteenpäin opiskelupaikkakunnalleen. Nuori pariskunta 5 kuukautisen pojan kanssa matkalla Guiliniin isojen matkatavaroiden kanssa. En jutellut heidän kanssaan. Ja kaksi sataa muuta matkalaista.

Alkumatka meni mukavasti. Jokaiselle oli oma paikkansa. Matkatavarat mahtuivat ylähyllyille, jos ei nyt omalle kohdalleen, niin ainakin lähettyville. Mutta yöllä joltain väliasemalta tuli junaan iso lössi porukkaa. Pitkään käytävillä parveiltuaan he jakautuivat tasaisesti useamman vaunun kesken. Paria tuntia myöhemmin tuli kyytiin vielä toinen mokoma. Tämän jälkeen tunnelma oli enemmän kuin tiivis: istuessani oven vieressä kahden hengen penkillä, oli vieressäni paikan ostanut opiskelija. Hänen jatkeenaan lattialla riisi(?)säkin päällä istui ja nukkui joku vanhus. Vastapäätä kolmen hengen penkillä oli neljä matkustajaa. Ja varmaan sama tilanne muilla paikoilla. Vaunun kaikki vapaa tila oli käytössä: käytävillä yksi istui lentolaukkunsa päällä kun toinen seisoi vieressä pitäen kiinni penkin selkänojasta poltellen tupakkaa. Joku istui selkänojan päällä ja yritti nukkua. Vaunujen eteiset ja vaunujen väliset tilat olivat melko täynnä nukkuvia tai korttia pelaavia ihmisiä tavaroineen: oli sian potkaa, viljasäkkiä, urheilukassia, matka-arkkua.

Tämä ihmismäärä suljetussa vaunussa sai lämpötilan kohoamaan arviolta yli 30 asteeseen, kosteuden ollessa myös korkea. Ulkolämpötilan olleessa kuitenkin alhainen, esti se ikkunoiden aukiolon. Asemilla ihmiset avasivat ikkunoitaan tuulettaakseen jo paksuksi muuttunetta ilmaa.

Nukkuminen tällä matkustustyylillä oli paikallisille ainakin silminnähden helppoa, tekemällä oppii. Mutta sinisilmälänkkärille tilanne ei ollut niin helppo. Lopulta jaoimme neljään pekkaan penkkien välissä olevan pöydän päänaluseksi. Jokaiselle löytyi oma tilansa. Pään alle pehmikkeeksi joko kädet tai miun tapauksessa ostettu sukkapaketti. Kaikesta mukavuudesta huolimatta unet jäivät katkonaisiksi. Puutunut käsi tai jalka, asemalle pysähdys ja ikkunoiden avaamisesta johtuva kylmyys pitivät unen REM-vaiheen kaukana.

Jossain oli mainittu, että jokaisena hetkenä on 10 miljoonaa kiinalaista junissa matkustajana. Tähän on nyt helppo yhtyä nähtyämme sen jokapäiväisen melskeen kaupunkien rautatieasemilla. Ja näistä 10 miljoonasta varmasti 7 miljoonaa matkustaa niinkuin minä matkustin viime yönä. Suosittelen jokaista kokeilemaan sitä tunnelmaa, jonka vain hard-seat -luokka voi tarjota!

ps. Liput Guilin-Hanoi -välille varattuna. Oli vain soft-sleepereitä...ei haittaa...  :)