Lähdin Melbourne Connectionista hyvin valvotun yön jälkeen hypätäkseni sadan metrin päästä lähtevään lentokenttäbussiin klo 3.00. Puolita tuntia myöhemmin olikin kentällä. VirginBluen itsesäätö-checkin -lootat olivat sulki, ja niiden avauduttua klo 4 ne eivät antaneet miun tsekata sisään, koska kaksiosaisen matkani sisälsi ulkomaanlennon.
Klo 4.30, puolitoista tuntia ennen lentoa suunnistin checkin -jonoon, olin eka. Heti alkuunsa virkailija kysyi matkasuunnitelmaa. Näytin varausnumeroni, mutta se ei hepulle kelvannut. Hänen piti nähdä lentolippu...ulos Uudesta-Seelannista! Selitin suunnitelmani: vuosi maassa ja jatkosta ei tietoa; ehkä Etelä-Amerikkaan, ehkä muualle. Hän kyllä ymmärsi, mutta lentoyhtiön ohjeet vaativat jatkolipun olemassaoloa.
Tästä ei ollut läpikulkua, joten nettikioskille, mars! Hätäisesti etsin halvimman lennon kohti Cookin Saaria, ja sellainen löytyikin aprillipäivälle ensi vuodelle (about 150 euroa). Menolippu siis...ulos Uudesta Seelannista. Hilpaisin takaisin jonoon ja edellä olevan herran saatua kamansa hihnalle, olikin 10 minuuttia kulunut. Näytin virkailijalle lennon varausnumeron. No sehän ei kelvannut, ei sitten millään. Hän alkoi selittämään, että Cookin Saaret vaativat myöskin lipun ulos maasta, ja miulla ei sellaista ollut...
Tolkutin kaverille, että Uutta Seelantia ei kiinnosta mihin mie CS:lta jatkan, eihän siinä ole järkeä. 10 minuutin päästä heppu hilpaisi toimistoon soittamaan Uuden Seelannin maahanmuuttovirastoon. Tähän kuluikin taas 10 minuttia.
Palattuaan kaikki olikin ok. No niin pitikin olla! Hän alkoin naputtelemaan tietojani koneelle, jotta saataisiin kamat ruuman ja asiakkaat ilmaan. Minuutti minuutilta hänen ilme muuttui huolestuneeseen suuntaan. Hän otti puhe-elimen ja kertoi: "olen tässä kirjaamassa tietoja ja kun painan ok. kone kertoo 'ota yhteyttä Uuden Seelannin viranomaisiin'" Tässä vaiheessa sydänparkani otti hutia... Hän soitti taas kerran viranomaisille, ja lopulta kyse olikin override (ohitus) koodin saamisesta. Kaksi yritystä myöhemmin tilanne sama, ja hänen piti soittaa vuoropäällikkö paikalle kirjoittamaan ohitussalasana, jolla koko roska ohitettiin! Eipä tässä vielä kaikki. Laukkujen rahtilätkät olivat väärin ja siinä meni taas minuutti poikineen. Lopulta pääsin irtoamaan paikalta ja tuhannen Ryyd-loikkaa kohti porttia. Välissä oli pikainen turvatarkastus, vähän liiankin pikainen, koska unohdin vyöni hihnalle!
Olin "putkessa" kolme minuuttia ennen koneen lähtöä. Ei sinänsä hätää, koska heppu sanoi, että kone odottaa, koska he olivat hitaita... Täysi kone sai odottaa vielä jonkin aikaa miun laukkuja, ja sitten mentiin!
Brisbanessa oli tarkoitus saada veronpalautukset miun iPodista, mutta olin päivän myöhässä...tai aikaisessa kun ostin sen vehkeen. $50 jäi saamatta...
Tämä alkaa kuulostamaan TV-Shopilta, mutta ei tässä vielä kaikki! Melbournen virkailija saattoi passini mielenkiintoiseen tilaan, aivan kuten Jonilla Laosissa. Ehdin jo soittaa Suomen lähetystöönkin ja hätäratkaisuksi tarjottiin 3M:n kirkas teippi. (Passi tuottaa vielä lisätoimenpiteitä, siitä sitten aikanaan...) Teipin voimalla siis Uuteen Seelantiin. Ja arvatkaa kysyttiinkö jatkolentoa!!!
Aucklandin päässä otin reppuni tavarahihnalta, mutta "kallis" kitarani jäi tulematta. Taas luukulle kertomaan tarinaa. Kuitti kädessä kohti taksia ja majapaikka. Unettomuudesta johtuen otin iltapalan jälkeen 10 tunnin yöunet.
Aamulla heräsin jonkun sanovan nimeäni. Oli puhelu lentokentältä. Kysyivät osoitetta kitaralle. Se saapuikin komiasti taksilla.
Olin tosin sillä aikaa kaupungilla hoitamassa asioita: puhelinnumero, pankkitili, veronumero ja työpaikka. Noin alkuun.
SIM-kortti löytyikin Vodafonen kaupasta. Pankkitili taas vuorostaan ANZ:n konttorista passilla ja $100 alkupääomalla. Veronumerohakemus printtaamalla Internetistä (postiin) ja työpaikka...ei vielä, mutta huomenna olisi eka haastattelu.
Näillä eväillä siis lähti Uusi Seelanti käyntiin! Niin, ja seuraava kohde on suunnitelmien mukaan, hiukan etukäteen...Cookin Saaret :)
Sky Tower (328m) ja Sky Jump -asiakas (192m)
Kommentit