Indonesialainen Eksekutif-luokka on parasta mitä saa. Tämän luokan varustukseen kuuluu mukavat penkit ruhtinaallisella jalkatilalla (alkaa kuulostamaan Tekniikan Maailman autovertailulta...), telkkari osaston etuosassa ja ilmastointi, mallia "Instant Freeze". Myös lentokonemallinen ateria tarjoiltiin. Makuuvaunuja ei tiettäkseni ole saatavilla, koska pisinkin yksittäinen junamatka on pyöreästi 12 tuntia. Tätä siis kokeilemaan.


Juna Jakartasta lähti klo 17. Matkasta ei ole juurikaan erikosta kerrottavaa...perille Surabayaan saavuin tunnin myöhässä klo 6.30. Jatkoyhteys Probolinggoon lähtisi 9.15, joten oli aikaa tuhlata aikaa aamiaispikanuudeleiden parissa. Bisnis-luokka olikin sitten jotain muuta. Ei ilmastointia (tai ainakaan se ei ollut päällä) ja pehmustettu penkki paikkanumerolla. Mutta parituntinen matka ei mitään erikoista  tarvinnutkaan.

Perillä Probolinggossa, klo 12.00 saimme tuoreen Belgialaispariskunnan kanssa äänestyksen jälkeen kyydin toimistolle, jossa esittelyn jälkeen taskussa oli jeeppi-matka aamunkoitteessa Bromo-vuorelle ja bussimatka (juhuu!) Balille Denpasariin. Taskusta lipuille teki tilaa 50.000 ja 135.000 rupiaa. Aikataulu oli tiukka: seuraavana aamuna klo 4 lähtisi kyyti puolen tunnin matkan päähän Bromo-tulivuorelle, josta takaisin klo 8. Klo 9.00 kyyti takaisin Probolinggoon, josta bussi Balille klo 11.30. Perillä Denpasarissa klo 19.00 (plus-miinus 3 tuntia 47 minuuttia paikallista pelivaraa...) Denpasarista olisi vielä puolen tunnin matka Kuta Beachille. Eli ei muuta kuin hommiin...

Probolinggosta oli parin tunnin matka ylös vuorille Cemoro Lawangin kylään. Sieltä löytyi majapaikka 110.000 rupian, 10 euron hintaan. 60.000 rupiallakin olisi saanut huoneen, mutta ympäröivän ilmanalan vuoksi (+17C) oma kuuma suihku, telkkari ja aamupala vei voiton. Voiton miehestä vei myös väsymys parin tunnin nokkaunien merkeissä. Illemmalla illallisen parissa paikalle saapui yllättäen irlantilainen Karen, joka oli lähtenyt omille teilleen Bukittinggistä monta päivää aikaisemmin!

Aamulla klo 3.45 Nokialainen herätteli kolmen tunnin yöunien jälkeen. Puettuani päälleni kaiken lämpimän pipoa myöten (HAH, kannatti kantaa mukana!!) oli ulkona Toyota-maasturi odottamassa. Kyytiin nousi miun lisäksi belgialaiset ja kaksi etelä-afrikkalaista.

Matka ei suoranaisesti vienyt Bromolle, vaan Penjakanille (2770m), josta on mahtava näköala hissukseen savuavalle Bromolle ja kauempana savua ja roinaa sylkevälle Semerulle. Tämä siis auringonnousun jälkeen... Pimeydessä aurinkoa odotti satamäärin muitakin. Otin eturivin paikan, josta auringon nousun kahta puolin oli MAHTAVAT näkymät vuorille!








Isompi kuva tasta

Auringonnousun jälkeen palasimme maasturille ja jatkoimme matkaa alas tasangolle ja Bromolle. Kraaterin juurelta nousee parisataa askelmaiset portaat ylös kraaterin reunalle. Parkkipaikalta oli kuitenkin matkaa portaille puolisen kilsaa, ja laiskemmille oli tarjolla hevoskyytiä...paljon hevoskyytiä! Tunnelma oli kuin afgaanien hevosmarkkinoilla!

Ylhäällä oli kaiteellinen katselutasanne, josta näki alas rikkipitoista höyryä pössyttelevään kraateriin. Kaide tosin oli parikymmentä metriä pitkä, joten kaiteen ulkopuolella saa turisti olla varovainen, ettei tapaturmailmoitukseen tarvitse laittaa mitään hassua..."putosin tulivuoreen..."


Isompi kuva tasta



Puolen tunnin ihmettelyn jälkeen autolle ja pölyinen matka takaisin hotellille. Siellä pikainen aamupala, kamat kasaan ja "bemo"kyydillä alas Probolinggoon. Bussimatka ei ollut millään tavalla erikoinen. Perille Balin Denpasariin saavuimme totuttuun tapaan pari tuntia myöhässä klo 21.30 ja pienen huutoäänestyksen jälkeen sain yksityisen minibussikyydin (40.000 rp) Kutalle. Matkalla opettelin kuskin johdolla indonesian kieltä. Rontilla ei ollut 50-tonnisesta vaihtorahaa kuin 7.000 rupiaa, ja kaiken lisäksi retku jätti miut kilsan päähän Poppie's Gang ykkösestä! Prkl, ja hän väitti olevansa paikallinen... Pienen kävelyn jälkeen sain kuitenkin mopokyydin eräältä kaupanpitäjältä. Poppiesin risteyksestä oli vielä pari sataa metriä ensimmäiseen majoitusvaihtoehtooni, mutta lähempänä oli Diana House (30.000/yö, omalla kylppärillä, 200m rantaan), jonka vinkkasi lämpöuupumuksen saanut surffari... Samaisessa risteyksessä tapasin myös hollantilaishepun, joka oli ollut Toballa samaan aikaan...pieni on Balin saari...

Nyt kun olen viime tiistai-illan jälkeen, viidessä päivässä (joista 72 tuntia olen ollut erilaisissa kulkuneuvoissa), kulkenut linnuntietä 1900 kilometriä, ja rauta/meri/teitä pitkin about 3000 kilsaa, on tauon paikka...joten...

TERVETULOA ETELÄISEN PALLONPUOLISKON TALVEEN!